Synnytyksen käynnistys ja synnytys

Kohtelu hoidon aikana

Mihin hoitovaihtoehtoon kohdallasi ikinä päädytäänkin, hyvään hoitokäytäntöön kuuluu, että tunteesi ja ajatuksesi otetaan hoidon aikana huomioon. Myöhäisessä keskenmenossa on kyse lapsen menettämisestä. Niinpä henkilökunnan kuuluu kohdella sinua surevana vanhempana ja lastasi arvokkaana, ainutkertaisena ihmisenä.

Useimmissa sairaaloissa keskiraskauden keskenmenon kokijat pyritään erottamaan muista synnyttäjistä ja heille yritetään järjestää yksityisyyttä ja rauhaa. Tukihenkilö saa olla mukana sairaalassa.

 

Synnytyksen lääkkeellinen käynnistys

Lääkäri saattaa suositella keskiraskauden keskenmenon hoidoksi synnytyksen käynnistämistä lääkkeiden avulla. Tämä tehdään pääosin sairaalassa.

Lääkkeellisessä synnytyksen käynnistämisessä käytetään kahta lääkettä. Hoidon aluksi otettava lääke on mifepristoni-niminen. Suun kautta otettava tabletti pehmentää kohdunsuuta raskauden keskeytymistä varten. Lääke voi aiheuttaa alavatsakipuja, pahoinvointia tai päänsärkyä, ja se voi jo aloittaa kohdun tyhjenemisen.

Viimeistään 1-3 vuorokauden kuluttua mifepristonin antamisesta on tultava osastolle. Siellä aloitetaan misoprostoli-niminen lääke, joka käynnistää synnytyksen. Se laitetaan emättimeen 3 tunnin välein, kunnes synnytys alkaa.

 

Odottaminen

Mikäli kohdun tyhjeneminen on jo alkanut itsestään, voidaan myös odottaa muutama päivä ja katsoa, etenisikö synnytys luonnostaan. Tässä vaihtoehdossa voit saada olla kotona, mikä antaa lisäaikaa hahmottaa, mitä on tapahtumassa. Itse synnytystä varten joudut kuitenkin luultavasti sairaalaan.

 

Synnytys

Mitä pidemmälle raskaus on ehtinyt, sitä enemmän kohdun tyhjeneminen muistuttaa synnytystä sekä kipujen puolesta, tapahtumana että henkisesti. Myöhäisessä keskenmenossa suositellaan alatiesynnytystä, koska sillä tavoin raskauden keskeytyminen konkretisoituu ja on helpompi saada pikku hiljaa käsiteltyä.

Saat kivunlievitystä, jotta selviät kokemuksesta ilman tarpeettomia lisätuskia. Keskiraskauden keskenmenossa on käytettävissä enemmän ja tehokkaampia kipulääkkeitä kuin tavallisessa synnytyksessä.

Myöhäisessä keskenmenossa synnytys tehdään yleensä metalliämpäriin, jonka suulla on istumarengas ja pingotettu kangas. Sitä kutsutaan portatiiviksi. Voit itse päättää, haluatko katsoa portatiiviin synnytyksen aikana. Jos et halua, sano asiasta kätilölle, niin saat ohjeet miten saat vältettyä sitä.

 

Maidonnousun estäminen

Synnytyksen jälkeen saat luultavasti lääkkeen, joka estää maidon nousemisen rintoihin.

 

Kaavinta

Joskus lääkäri suosittelee kaavintaa alatiesynnytyksen sijaan. Voi myös olla että kohtu ei tyhjene luonnostaan kunnolla, jolloin tulehdusriskit ovat korkealla. Näissä tapauksissa tehdään kaavinta. Se tehdään nukutuksessa.

Kaavintaan on kolme vaihtoehtoa. Niin sanottu imukaavinta on niistä hellävaraisin, ja sillä yleensä aloitetaan. Mikäli se ei auta, tehdään mekaaninen kaavinta. Mikäli esim. istukanpala on kohdussa tiukasti kiinni ja mekaaninenkaan kaavinta ei riitä, voidaan tehdä hysteroskopia eli toimenpide kameratähystyksellä.


Lapseen liittyvät valinnat

Lapsen näkeminen

Yleensä kätilö tai lääkäri kysyy, haluatko nähdä lapsen tai pidellä häntä. Valinta on hyvin henkilökohtainen, ja sen tekeminen voi tuntua sokin keskellä vaikealta. Monen kohdalla lapsen näkeminen kuitenkin auttaa surutyötä pitkällä tähtäimellä. Joillekin taas päätös olla näkemättä lasta on ainoa mahdollisen tuntuinen vaihtoehto esim. kulttuurisista tai uskonnollisista syistä. Oikeaa tai väärää lähestymistapaa ei ole.

Jotkut vanhemmat haluaisivat nähdä lapsen, mutta ovat huolissaan siitä, miltä hän näyttää. Mitä myöhemmistä viikoista on kysymys, sitä vauvamaisemmalta lapsi yleensä näyttää - vain hyvin pieneltä, ja iho voi olla ohut. Päätöksen tekemistä voi auttaa, jos pyytää kätilöä tai lääkäriä kuvailemaan lasta. On myös mahdollista pyytää kätilöä tai lääkäriä ottamaan lapsesta valokuva, vaikka ei olisikaan varma, haluaako koskaan katsoa sitä.

 

Lapsen sukupuoli

Useimmat vanhemmat haluavat tietää myöhäisessä keskenmenossa menetetyn lapsen sukupuolen.

 

Muistojen tallentaminen

Konkreettisten muistojen tallentaminen lapsesta esim. valokuvien, käden- ja jalanjälkien tai hiuskiehkuroiden muodossa tuo monesti ajan myötä lohtua menetykseen. Sairaalapäivät ovat niiden luomiseen tärkeitä, kun lapsi on vielä fyysisesti lähellä. Monet vanhemmat kokevat, että konkreettiset muistot auttavat kohdistamaan surua. Mikäli konkreettisten muistojen kerääminen on tuntunut sairaalassa liian raskaalta mutta niille tulee tarvetta myöhemmin, muistoesineitä voi luoda myös jälkikäteen (ks. kohta surutyö).

 

Ruumiinavaus

Yksi sairaalassa tehtävistä päätöksistä on, saako lapselle tehdä ruumiinavauksen. Ruumiinavauksen tarkoituksena on selvittää, onko myöhäiseen keskenmenoon liittynyt jokin lapsen terveyteen liittyvä tekijä.

Mikäli päätös ruumiinavauksesta tuntuu vaikealta, voit kysyä kätilöltä tai lääkäriltä tarkemmin sen kulusta. Kerro myös selkeästi, jos et halua tietää mitään yksityiskohtia. 

Useimmat vanhemmat eivät kadu suostumistaan ruumiinavaukseen. Mikäli päätät olla suostumatta ruumiinavaukseen, voit silti pyytää että istukka tutkitaan ja että lapselle tehdään ulkoinen tutkimus.

 

Tuhkaus ja hautaus

Useimmissa sairaaloissa on kaksi vaihtoehtoa myöhäisessä keskenmenossa syntyneen lapsen hautaamiseen, ja vanhemmat valitsevat niiden väliltä sairaalassa olon aikana. Oletuksena sairaala järjestää sikiöille yhteistuhkauksen ja mahdollisesti myös siunaustilaisuuden. Jos vanhemmat niin haluavat, he voivat kuitenkin myös vastata hautausjärjestelyistä itse. Katso lisää kohdasta surutyö.

 

Valintojen kypsyminen

Menetettyyn lapseen liittyviä valintoja tehtäessä on hyvä ottaa aikaa ajatusten kypsymiselle. Monissa sairaaloissa tarjotaan useampi kuin yksi mahdollisuus pohtia jokaista yllä listatuista valinnoista. Jos näin ei kuitenkaan tapahdu, vanhemmilla on täysi oikeus myöhemmin palata asiaan ja kertoa mitä toivovat.

Millaisia valintoja ikinä teetkään menetystä seuraavien tuntien ja päivien aikana, sairaalahenkilökunnan kuuluu tukea sinua niissä ja kunnioittaa toiveitasi.


Fyysinen toipuminen

Myöhäisen keskenmenon jälkeen kannattaa ottaa fyysisesti muutama päivä tavallista rauhallisemmin. Tämän jälkeen voi jatkaa elämää fyysisesti normaalisti sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä.

Kipuja esiintyy tavallisesti ainakin muutaman päivän ajan, ja niihin voi ottaa tulehduskipulääkkeitä.

Jälkivuoto kestää usein myöhäisen keskenmenon jälkeen viikkoja. Sen ajan on hyvä välttää uimista, ammekylpyjä, tamponin käyttöä ja yhdyntää. Mikäli vuoto runsastuu, alkaa haista tai nousee kuume, on otettava uudelleen yhteys lääkäriin.

Seuraavat kuukautiset tulevat yleensä kuuden viikon kuluessa keskenmenosta, mutta tässäkin on yksilöllisiä eroja. Ensimmäiset kuukautiset voivat runsaudeltaan ja kestoltaan poiketa normaalista.